LADAMIES

 

Kerrostalon asukit ovat läpinäkyviä. He kaikki siis, ainakin jollain tapaa. Pelkästään kerrostalossa asuminen tekee sinusta läpinäkyvän. Meidän talossa asuu kummallisia tyyppejä, joista osa on tosi läpinäkyviä ja osa vain vähemmän. Voisi ehkä sanoa että joillain on savulasit, mutta yhtä kaikki siis, kaikki ovat läpinäkyviä.

Kenties läpinäkyvin naapurimme on Ladamies. Hän on asunut tässä talossa huomattavan pitkään mutta kukaan ei ole vielä saanut häädettyä häntä, vaikka monet ovat tulleet sanomaan että meidänkin pitäisi valittaa, aina kun kuuluu meteliä. Ja ollaanhan me valitettukin, saatiin vain vastaukseksi että kukaan muu ei ole valittanut. Ladamies on jännä tyyppi. Hän kuuluu siihen sarjaan ihmisiä joilla on aina jotain meneillään. Kun me muutimme tähän, hänellä oli vanha 100-mallin Lada jolla hän ajeli. Tietenkään hänellä ei ole ajokorttia ja Ladastakin vietiin jossain välissä kilvet. Silti hän jatkoi parkkipaikalla Ladansa rukkaamista. Kromasi siinä jopa etupuskurin, tietysti piha-asvaltin päällä siten että siihen jäi kuvio. Joku kirjoitti siihen viereen liidulla TOLLO. Kuvaa hyvin Ladamiestä. Kun Ladassa ei ollut enää kilpiä, Ladamies piirsi ne itse pahviin. Senkertainen ajo tosin jäi 200 metriin. Useamman kerran Ladamiehen on tainnut pysäyttää pensan loppuminen. Mutta sehän ei häntä lannista.

Ylpeänä on hän kertonut olevansa isäkin, alle vuoden ikäiselle lapselle. Lapsiparka. Hänen äitiään ei ole näkynyt, eikä ole kyllä  lastakaan. Sitä en tosiaan ihmettele. Kun muutimme tähän asuntoon, Ladamiehellä oli kaksi koiraa ja tyttö. Koirat olivat sakemanni ja musta pystykorva. Toisella koiralla oli ilmeisesti pentuja, ja sitten täällä kävi pennunostajia. Voi elämä. Pentutehtailijoita?!! Sitten katosi se musta koira ja tyttökin. Heitä ei ole enää näkynyt. Mutta mustan koiran tilalle tuli toinen sakemanni. Ladamies ulkoiluttaa koiriaan aina vapaana, kun ne ovat kuulemma tottuneet olemaan vapaina. Loogista ladamiesajattelua.

Mitä tapahtuikaan Ladalle? Kun pahviset kilvet oli korjannut virkavalta talteen ja näpäyttäneet jälleen kerran Ladamiestä joka jäi viime vuonnakin jatkuvasti kiinni kortitta ajelusta, hän ajeli autolla tietty väärillä kilvillä. Mistä lie nekin kilvet sai. No, kiinnihän hän jäi siitäkin ja sen jälkeen ajeli kilvittä. Lopulta Lada löytyi ajettuna noin kilometrin päässä ojaan missä se nojasi erään tiluksen piha-aitaa vasten. Siitä oli lehdessäkin juttua. Oli kuulemma talon omistaja aamulla pikkuisen hieraissut silmiään, kun katseli mikä hänen aitaansa vasten nojaa.

Noin viikon Lada siinä makasi, surullisena, ruostuneena ja rapistuneena, kunnes oli siitä hävinnyt. Mikä lie sitten Ladan lopullinen kohtalo? Se ei selvinne koskaan minulle. Ehkäpä sen joku tietää.

Ladamies ei osoittanut merkkiuskollisuutta. Ladan jälkeen nimittäin pihaan ilmestyi Volvo. Ja Volvon jälkeen joku muu. Ladamies on selvästi kiinnostunut ajopeleistä, etenkin jos niitä saa halvalla tai peräti ilmaiseksi. Ajokorttia hän tuskin koskaan tulee saamaan, onhan hän tänäkin vuonna jo jäänyt kymmenisen kertaa (ainakin) kiinni kortitta ajosta. Sen lisäki hän oli maistellut amfetamiinia. Poliisit häntä kerran tuossa pihassa läksyttivät "jokohan sinä nyt Ladamies opit?!" ja pistivät pojan putkaan. Häntä ei sitten näkynyt pariin viikkoon, mutta sitten hän ilmestyi takaisin. Toinen koirakin oli jossain välissä huostaanotettuna, mutta sekin ilmestyi takaisin. Ja sama meno jatkuu Ladamiehellä.  Yksi osuus tarinassa ovat Ladamiehen kaverit joita aika ajoin näkyy käytävässä. He koputtelevat Ladamiehen ovea ja huutelevat "Hei Ladamies lähdetään ajelemaan?" joskus Ladamiestä ei näy, ja se tuntuu liittyvän finanssipoliittisiin ongelmiin. Ei kai Ladamies vain ole velkaa jollekin?! 

Ladamiehen kaikki lähdöt kuulee loistavasti vaikka ei tuijottaisikaan ikkunasta tai ovisilmästä 24/7. Hänen koiransa sen aina ilmoittavat, kellontarkalla täsmällisyydellä.

Lopetan nyt tähän mutta tulette varmasti kuulemaan Ladamiehestä vielä. Kerron teille myös Kaljusta, Paksusta, Paksun rouvasta ja lapsista sekä Tupakkatädistä, mutta teidän pitää malttaa odottaa vähän aikaa.