Joulu lähestyy, jouluostokset on suoritettu jo viime kuussa, ihan outo tilanne.

Ei kyllä haittaakaan ole, sillä maksoin tämän kuun vuokran ja tilini tulee olemaan miinuksella sillä rahat eivät nyt riitä edes laskuihin. Täytyy toivoa lottovoittoa. Veikkauksen pelitililläni on rahaa vielä yhden lottorivin verran!

(todennäköisesti ensi viikolla ei enää ole)

Niin, olen ommellut, lukenut kirjoja, hoitanut poikaa eli syöttänyt puuroa, vaihtanut vaippoja, syöttänyt soseita, vaihtanut vaippoja, kylvettänyt, vaihtanut vaatteita, syöttänyt ja vaihtanut vaippoja. Sellaista. Itsenäisyyspäivänä oltiin miehen veljen perheen luona, saunottiin, syötiin joulutorttuja ja joulupuuroa. Sitten olen taas ommellut, purkanut, ommellut, purkanut...ja vaihtanut vaippoja :)

Nyt pitää mennä antamaan pojalle iltapuuro ja sitten kylpy, pepun rasvaus ja yövaippa päälle. Tällaista on lapsiperheen arki. Mies on alkanut puhua että pitäisi tehdä toinen lapsi. Niin, hänen mielestäänhän se on mukavaa. Itse en nyt ihan vielä jaksa (koska olen laiska paska!).

Yösyötöt on loppu, olen juhlistanut sitä lukemalla joinakin öinä kirjaa neljään, Kuin joskus ennen. Aamulla se rankaisee ankaralla väsymyksellä, mutta olenpa sentään saanut takaisin jotain entisestä. Ihan kuin entinen minäni olisi jäänyt jonnekin kauas taakse, tuntuu välillä siltä. Nyt elän vain ja ainoastaan hoitaakseni lasta, aamulla ajattelen sitä ekaksi ja illalla viimeiseksi. Lapsi on kuitenkin vain vähän aikaa pieni, kohta se jo haluaa lentää pesästä ja muuttua omaksi itsekseen eikä vain olla äidin ja isän pieni vauva. Aika on.

Mistäköhän lie pärähti tämä haikeus ajatuksiini. Kenties siitä, kun on taas joulukuu ja odottelen lunta satavaksi. Tässä välillä maa oli jo lumesta valkea, kauniit hanget loistivat maassa, mutta kuten kaikki kaunis, sekin tuomittiin katoavaksi liian nopeasti. Lumet sulivat ja paljastivat kaiken alleen peittyneen paskan. Lumesta ihmiset saavan hyvän peitteen kaikille roskilleen, ilmeisesti lumeen on helppo heittää karkkipaperit, kun "ei niitä kukaan näe ennen kevättä", out of sight out of mind.

Ja ovathan kynttilät. (Vaajakoskella paloi talo, ilmeisesti kynttilästä sai alkunsa) Loistavat, lämpöä tuovat tuikut. Elävä tuli joka vangitsee silmän ja sitä on pakko tuijottaa, kunnes silmiä pakottaa. Tuli jota katsoessa saattaa siirtyä ajassa toiseen ja ajatuksesta toiseen, illan pimetessä ja lumikiteiden kimallellessa ikkunalaudalla. En ole romantikko, mutta tietty haikeus kuuluu jouluun, tähän pimeään kaamokseen, joka täyttää itsemurhatilastot. Yksinäiset joulut ovat takana, enää ei tarvitse kuljeskella yksikseen omakotitalojen välissä ja tuntea oloaan orvoksi, kun ihmiset viettävät perheenkeskisiä jouluja kynttelikköjen palaessa ikkunalla ja leipomusten tuoksun tulviessa ovista ulos. Omasta kodista sentään voi haaveilla.

En ole romantikko. Sen estää viimeistään Toni joka tuli viereeni karjuen naama punaisena, hän vaatii iltapuuroaan :)

Adios. Espanjan aurinko, tuleppas pian takaisin lämmittämään tämän kylmän maan kamaraa!